Omakotitalot kuuluvat myös kaupunkimiljööseen

Pientalo on osa modernia kaupunkia

Suomi kaupungistuu, mutta se ei sulje pois pientaloasumista. Tällä hetkellä omakotitaloja rakennetaan eniten kasvaville kaupunkiseuduille ja niiden suurimpiin kaupunkeihin. Omakotitaloilla voidaan rakentaa myös maankäytön kannalta tehokkaasti.

On tärkeää, että kunnilla on riittävästi ja monipuolista tonttitarjontaa erilaisille talotyypelille (omakoti- ja rivitalot, kerrostalot). Tonttitarjonnan tulisi olla monipuolista myös maankäytön tehokkuuden suhteen. Joillekin riittää pienempi piha, jos vastineeksi palvelut ovat lähellä ja julkiset liikenneyhteydet toimivat.

Erityisesti pienemmillä kunnilla olisi hyvä mahdollisuus houkutella asukkaita tarjoamalla omakotitaloille tontteja läheltä palveluita.

Nykyään talotoimittajilta löytyy mallistoja, jotka on suunniteltu varta vasten kompakteille kaupunkitonteille. Kaupunkimaista pientaloasumista ja townhouseja on tutkittu ja kehitetty Tampereen teknillisen yliopiston ja Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksilla.

Omakotitaloja rakennetaan kaikkialle Suomeen. Viime vuosina omakotirakentaminen on muun asuntorakentamisen lailla painottunut kasvukeskuksiin. 

Yhdyskuntarakenteen tiiveyden vaikutus?

Väljempää pientalorakentamista kritisoidaan joskus siitä, että se hajauttaa yhdyskuntarakennetta. Aalto-yliopiston tutkimuksen mukaan yhdyskuntarakenteen tiivistäminen ei pienennä kokonaishiilijalanjälkeä.

Uusilla pientalovaltaisilla alueilla asukkaiden kokonaishiilijalanjälki oli pienentynyt huomattavasti energiatehokkuuden ja maalämpöpumppujen yleistymisen myötä. Lue lisää


Katso piirrosvideo

SEUTUKUNNAT TOP 5

Omakotitaloja rakennetaan eniten seuraaviin seutukuntiin: 

  1. Helsingin seutukunta
  2. Tampereen seutukunta
  3. Oulun seutukunta
  4. Turun seutukunta 
  5. Jyväskylän  seutukunta

KUNNAT TOP 10

Omakotitaloja rakennetaan eniten seuraaviin kaupunkeihin ja kuntiin:

  1. Espoo
  2. Vantaa
  3. Oulu
  4. Helsinki
  5. Nurmijärvi
  6. Jyväskylä
  7. Tampere
  8. Kuopio
  9. Joensuu
  10. Turku